Luen Neljä Ruusua Kaupunki pimenee, ilma viilenee Tyhjyys raiskaa harkiten, ympärillä arkihuoneen Jossain kaukaisessa pimeyden helmassa sulottaren ruumiissa nyt sädekehä palaa Luen, olen yksin ja luen, ilman sua oon kuin tuhkaa Leijailen ja ajan tuhlaan, itseäni uhmaan Sä kirjoitit kirjeen salaa kaikilta muilta avasit tunteiden tulvan ja vannoit totuuden silmien sineen Vapaus ja ylpeyden vankeus vaivaa vastaanottajaa aika kuluu ja sen henki janoaa rakastajaa Luen, olen yksin ja luen, ilman sua oon kuin tuhkaa Leijailen ja ajan tuhlaan, itseäni uhmaan